Kansainvälistyminen Aalto-yliopistossa koostuu kansainvälisistä opinnoista ja harjoittelusta sekä kotikansainvälistymisestä.
Kansainväliset opinnot voivat koostua vaihto-opiskelusta tai opiskelusta kansainvälisessä usean yliopiston organisoimassa ohjelmassa. Harjoittelu ulkomailla kesän aikana on loistava vaihtoehto vaihto-opiskelulle. Monet tosin saavat juuri antoisasta vaihto-opiskeluajasta kimmokkeen lähteä työharjoitteluun ulkomaille.
Opiskeluvaihdon ja harjoittelun voi myös yhdistää. Vaihdon aikana on hyvät mahdollisuus tutkailla maan työmarkkinoita ja etsiä sopivaa harjoittelupaikkaa.
Kotikansainvälistymisellä tarkoitetaan kansainvälistymistä kotimaassa ja siinä hyödynnetään sekä Suomessa asuvia ulkomaalaisia että ulkomailla asuneita tai kansainvälisyyteen muuten perehtyneitä henkilöitä. Aalto-yliopisto tukee harjoittelua ulkomailla mm. tarjoamalla matka-apurahaa ja erilaisten vaihto-ohjelmien avulla.
Haku korkeakoulujen kandidaattitason päävalintoihin 5.3. - 3.4.2012
Haku kaksivuotisiin maisteriohjelmiin 2.1. - 15.2.2012