Aalto University

Opiskeluyhteisö ja opiskelun arki

Aalto-yliopiston noin 20 000 opiskelijaa ovat tärkeä osa yliopiston asiantuntijayhteisöä. Opiskelijat ovat mukana rakentamassa uutta yliopistoa ja sen opiskelukulttuuria. Aalto-yliopistosta halutaan luoda innostava, aidosti avoin ja vuorovaikutteinen yhteisö, jossa opiskelija venyy parhaimpiin suorituksiinsa. Opetuksen tason jatkuva nostaminen on yliopiston tärkeimpiä tavoitteita. Oppimisen ja opetuksen laatua sekä koulutuksen prosesseja arvioidaan säännöllisesti. Korkeatasoinen opetus vaatii myös opiskelijalta paljon, mutta hän ei jää haasteiden edessä yksin.

Opiskelijaa tuetaan opintojen suunnittelussa ja niissä etenemisessä. Jokainen opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja saa oppaakseen oman tutorin, joka auttaa alkuun opinnoissa ja tutustuttaa opiskelijan yliopistoyhteisöön.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) mukana opiskelun arjessa

Opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehditaan yhdessä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kanssa. Yliopisto tarjoaa apua erityisesti opintoihin liittyvissä asioissa, kun taas ylioppilaskunta palvelee opiskelijoita näiden arjessa tarjoamalla opiskelija-asuntoja ja järjestämällä vapaa-ajantoimintaa.

Aktiivinen ylioppilaskunta on mukana kehittämässä koulutuksen laatua ja koko Aalto-yliopistoa. Ylioppilaskunta tarjoaa opiskelijoille liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuripalveluita, tukea opiskeluun ja asunnon tuhansille Aalto-opiskelijoille. Lukuisat tapahtumat ja yli 150 eri yhdistystä takaavat, että vapaa-ajalla riittää mielenkiintoista tekemistä.

Bookmark and Share

Aalto on Tracks

Aalto on Tracks vei lähes 100 aaltolaista yksityisjunalla Helsingistä Shanghain maailmannäyttelyyn Kiinaan. Seitsemän päivää junassa täyttyivät ryhmätöistä, luennoista, elokuvailloista, keskusteluista...

Aalto Entrepreneurship Society

Aalto Entrepreneurship Society on opiskelijoiden perustama yhteisö, joka tekee töitä yrittäjämyönteisen kulttuurin luomiseksi Aalto-yliopistoon.