Elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun opetuksen tavoitteena on kouluttaa äänittäjiä ja äänisuunnittelijoita toimimaan elokuva- ja tv-tuotannon eri osa-alueilla. Erityistä painoa opetuksessa asetetaan sille, että äänityksestä ja äänisuunnittelusta valmistuva ei ole tekninen tallentaja vaan elokuvantekijä, jolla on vankan välineiden hallinnan lisäksi kyky ilmaista itseään persoonallisesti sekä laaja yleissivistys. Opiskelijalta edellytetään uteliaisuutta ja eri elämän ilmiöiden tulkintakykyä.
Valmistuttuaan opiskelija kykenee kehittämään itsenäisesti taiteellista ilmaisuaan. Vaikka koulutus on välinesidonnaista, opiskelijat perehtyvät elokuvan historiaan, estetiikkaan ja teoriaan. Äänisuunnittelijan työvälineet ovat tärkeysjärjestyksessä: aivot, korvat, laitteet.
Taiteen kandidaatin tutkinnon suorittaneella on oikeus ilman erillistä karsintaa jatkaa vastaavan koulutusohjelman maisteriopintoihin.
Hakuaika kandidaattiohjelmiin päättyi 3.4.2012. Seuraava haku on keväällä 2013.
Katso elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun ennakkotehtävät ja hakuohjeet.
Taiteen kandidaatin tutkintoon tähtääviin koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen yliopistohaun kautta 5.3.–3.4.2012.
Kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan 2.1.–15.2.2012.
Aalto-yliopistossa opiskelija pääsee mukaan rakentamaan suomalaisen muotoilun, median ja taiteen ainutlaatuista kenttää. Opinnot koostuvat luentojen, harjoitustöiden ja omatoimisen työskentelyn lisäksi ryhmissä tehdyistä projekteista ja produktioista.
Laitokset:
elokuvataide ja lavastustaide, media, muotoilu, taide, Porin taiteen ja median -laitos
Perustettu:
1871
Opiskelijoita: 1 900
Henkilöstöä: 450
Tutkinnot:
taiteen kandidaatti, maisteri ja tohtori
Yksiköt:
Helsingin Arabianrannassa, Porissa ja Vaasassa