Dokumentaarisen elokuvan maisteriopinnoissa opiskelija syventää omaa taiteellista suuntautumistaan dokumentaarisen elokuvan alueella. Opinnoissa korostuu opiskelijan itsenäinen työskentely, oman luovan näkemyksen hiominen lopputyöelokuvan suunnittelussa ja toteutuksessa sekä elokuvaesteettisen ajattelun teoreettisempi kehittäminen.
Opiskelijan tietoisuus omasta tekijyydestään vahvistuu, ja hän saa valmiudet itsenäiseen toimintaan elokuva-alalla. Opiskelija rakentaa taiteellista, teoreettista ja tutkimuksellista näkemystään taiteenalueestaan yhteisten työpajojen, seminaarien, keskustelujen ja palautetilaisuuksien puitteissa. Opiskelijaa rohkaistaan myös rakentamaan yhteyksiä muihin taiteen alueisiin niin omassa kuin muissa taidekorkeakouluissa ja yliopistoissa.
Maisteriopintoihin hakevalta edellytetään täysipainoista sitoutumista opintoihin oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman pohjalta sekä itsenäisen ohjaajaidentiteetin
kehittämistä. Opintojen aikana opiskelija voi myös suuntautua tutkimuksellisesti ja jatkaa maisterin tutkinnon jälkeen jatko-opintoihin.
Ei aloituspaikkoja vuonna 2012.
Taiteen kandidaatin tutkintoon tähtääviin koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen yliopistohaun kautta 5.3.–3.4.2012.
Kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan 2.1.–15.2.2012.
Aalto-yliopistossa opiskelija pääsee mukaan rakentamaan suomalaisen muotoilun, median ja taiteen ainutlaatuista kenttää. Opinnot koostuvat luentojen, harjoitustöiden ja omatoimisen työskentelyn lisäksi ryhmissä tehdyistä projekteista ja produktioista.
Laitokset:
elokuvataide ja lavastustaide, media, muotoilu, taide, Porin taiteen ja median -laitos
Perustettu:
1871
Opiskelijoita: 1 900
Henkilöstöä: 450
Tutkinnot:
taiteen kandidaatti, maisteri ja tohtori
Yksiköt:
Helsingin Arabianrannassa, Porissa ja Vaasassa