Kuvataidekasvatus, Muuntokoulutus

Hakuaika maisteriohjelmiin päättyi 15.2.2012. Seuraava haku alkaa vuoden 2013 alussa.

Kuka voi hakea
Kuvataidekasvatuksessa taiteen maisterin tutkintoon johtavat opinnot voi suorittaa myös muuntokoulutuksena. Koulutus on tarkoitettu opiskelijoille, joilla on jo taiteellinen tai pedagoginen ammatillinen pohjakoulutus (väh. 180 op) sekä kokemusta opetustehtävistä erilaisissa oppimisympäristöissä.

Koulutusohjelman kuvaus
Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma on opettajankoulutusohjelma, jonka pääaineena on visuaalinen kulttuurikasvatus. Koulutusohjelmassa visuaalista kulttuuria lähestytään taiteen, pedagogiikan ja tutkimuksen näkökulmista.

Tutkinto antaa pätevyyden kuvataideopettajan ammattiin. Lisäksi koulutus antaa valmiuksia monipuoliseen taidepedagogiseen asiantuntijuuteen visuaalisen kulttuurin kentällä. Opinnoille on luonteenomaista taiteellinen ja kuvallinen työskentely sekä käytännöllinen ja teoreettinen perehtyminen visuaaliseen kulttuuriin ja taidekasvatukseen.

Koulutusohjelman tavoite
Koulutuksen tavoitteena on kehittää taidepedagogiikan, visuaalisen ilmaisun ja taiteen teorian monipuolista hallintaa sekä tutkimusvalmiuksia.

Opintojen rakenne
Opintojen laajuus on 120−180 op riippuen opiskelijan pohjakoulutuksesta, muista opinnoista ja opettajakokemuksesta. Opetussuunnitelma muodostuu pääaineen syventävistä opinnoista ja opettajan pedagogisista opinnoista. Lisäksi opiskelijalta edellytetään täydentävinä opintoina kuvataiteen perusopinnot ja kieliopinnot, mikäli ne eivät ole sisältyneet hänen aikaisempaan tutkintoonsa ja opintoihinsa. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa otetaan huomioon aikaisemman koulutuksen ja työkokemuksen perusteella korvattavat ja hyväksi luettavat opinnot. Opiskelija voi sisällyttää myös muualla suoritettavia vastaavia opintoja opintosuunnitelmaansa.

Sijoittuminen työelämään
Kuvataideopettajia toimii opetustehtävissä mm. peruskouluissa, lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa, lasten ja nuorten kuvataidekouluissa, museoissa sekä vapaassa sivistystyössä. Lisäksi tutkinto antaa valmiuksia toimia taidepedagogisissa asiantuntijatehtävissä mm. Kulttuuri- ja sosiaalialan organisaatioissa sekä yritysmaailmassa.

Arviointiperusteet opiskelijavalinnoissa
Opiskelijavalinnan perusteena on hakijan pohjakoulutus, muut opinnot ja opetuskokemus sekä muu suuntautuminen alalle. Lisäksi valintaan vaikuttaa hakijan portfolio ja menestyminen valintakokeessa. Opiskelijavalinnassa kiinnitetään huomiota hakijan kiinnostukseen visuaalisen kulttuurin ja taiteen ilmiöitä kohtaan. Hakijalta edellytetään valmiuksia kuvien ja tekstin tuottamisessa, tulkinnassa ja arvioinnissa. Valintaperusteena ovat lisäksi vuorovaikutustaidot sekä hakijan osoittama suuntautuminen ja motivoituneisuus opetustyöhön.

 

Opiskelijavalinnat 2012

  

Työnäytekansio (Portfolio)

Portfolion kokoamisohje
Esittele portfoliossasi taidepedagogista toimintaasi kuvallisesti ja kirjallisesti. Portfoliossasi näkyvä ideoiden kehittely ja kokonaisuuden johdonmukaisuus on arvokkaampaa kuin sattumanvarainen moninaisten esimerkkien kokoelma. Älä ylikuormita portfoliotasi.

Portfoliossa tulee olla seuraavat asiat:

    •    Nimesi ja päiväys kansion kanteen
    •    Ensimmäisellä sivulla enintään sivun mittainen ansioluettelo
    •    Sisällysluettelo
    •    Saatesanat, jossa kerrot mitkä ovat ammatilliset tavoitteesi koulutukseen pyrkiessäsi,  sekä mitä portfoliosi kertoo suuntautumisestasi taidekasvattajaksi
    •    Taidepedagogisen ajattelusi ja toimintasi esitteleminen selkeästi jäsenneltynä

Kansio saa olla kooltaan korkeintaan A3, ja se voi sisältää digitaalisia tallenteita seuraavin rajoituksin:
    •    Digitaalinen kuva JPEG- muodossa CD-R -levyllä
    •    Animaatio, video (max. 5 min) tai multimedia Quicktime tai AVI- muodossa CD-R -levyllä.

Katso myös yleiset Portfolio-ohjeet

Arviointiperusteet
Portfoliot arvioidaan asteikolla 1-5. Arviointi kohdistuu visuaaliseen ja pedagogiseen ajatteluun ja sen esittämiseen sekä kokonaisvaikutelmaan.

 
Vaadittavat liitteet
Katso kaikki Vaadittavat liitteet

Hakuohjeet
Lue tarkasti Hakuohjeet ja kaikki sen alasivut.

Bookmark and Share

Hakeminen Taideteolliseen korkeakouluun 2012

Taiteen kandidaatin tutkintoon tähtääviin koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen yliopistohaun kautta 5.3.–3.4.2012.

Kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan 2.1.–15.2.2012.

Opiskelu taideteollisella alalla

Aalto-yliopistossa opiskelija pääsee mukaan rakentamaan suomalaisen muotoilun, median ja taiteen ainutlaatuista kenttää. Opinnot koostuvat luentojen, harjoitustöiden ja omatoimisen työskentelyn lisäksi ryhmissä tehdyistä projekteista ja produktioista.

Taideteollinen korkeakoulu

Laitokset:
elokuvataide ja lavastustaide, media, muotoilu, taide, Porin taiteen ja median -laitos

Perustettu:
1871

Opiskelijoita: 1 900

Henkilöstöä: 450

Tutkinnot:
taiteen kandidaatti, maisteri ja tohtori

Yksiköt:
Helsingin Arabianrannassa, Porissa ja Vaasassa