Näyttämölavastuksen suuntautumisvaihtoehdossa koulutetaan taiteellisia suunnittelijoita, jotka vastaavat elävän esityksen visuaalisesta, tilallisesta ja toiminnallisesta kokonaisuudesta. Opinnoissa syvennetään alan ammatillista osaamista sekä taiteellisen ilmaisun että teknisten valmiuksien osalta. Tavoitteena on antaa valmiudet toimia suunnittelijoina ja taiteilijoina kentällä tai hakeutua jatko-opintoihin.
Opiskelijoille tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa otetaan huomioon opiskelijan kokemus ja alan tuntemus. Opiskelu on kokopäivätoimista. Merkittävä osa kursseista ja harjoitustöinä valmistettavista teatterituotannoista järjestetään yhteistyössä Teatterikorkeakoulun kanssa.
Valmistuneet maisterit voivat joko toimia perinteisissä lavastajan tehtävissä teatterikentällä tai soveltaa osaamistaan muissa ammateissa, esimerkiksi näyttelyarkkitehtinä, opetus- ja tutkimustehtävissä.
Opetuskieli on suomi. Osa luennoista ja työpajoista on englanninkielisiä.
Ei aloituspaikkoja vuonna 2012.
Taiteen kandidaatin tutkintoon tähtääviin koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen yliopistohaun kautta 5.3.–3.4.2012.
Kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan 2.1.–15.2.2012.
Aalto-yliopistossa opiskelija pääsee mukaan rakentamaan suomalaisen muotoilun, median ja taiteen ainutlaatuista kenttää. Opinnot koostuvat luentojen, harjoitustöiden ja omatoimisen työskentelyn lisäksi ryhmissä tehdyistä projekteista ja produktioista.
Laitokset:
elokuvataide ja lavastustaide, media, muotoilu, taide, Porin taiteen ja median -laitos
Perustettu:
1871
Opiskelijoita: 1 900
Henkilöstöä: 450
Tutkinnot:
taiteen kandidaatti, maisteri ja tohtori
Yksiköt:
Helsingin Arabianrannassa, Porissa ja Vaasassa