Lavastustaide, Pukusuunnittelu

Koulutusohjelmakuvaus
Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdon koulutusalue on esittävän taiteen (lähinnä teatterin) sekä elokuvan ja television pukusuunnittelu. Koulutuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan ilmaisullisia, teknisiä ja käsitteellisiä taitoja siten, että hän saa perusvalmiudet toimia pukusuunnittelijana erilaisissa tuotannoissa. Pukusuunnittelijan tehtäviin kuuluu vastuu henkilöhahmojen ulkoisesta olemuksesta ja puvustuksesta kokonaisuutena, osana teoksen sisältöä, sen taiteellista, visuaalista ja toiminnallista kokonaisuutta. Teos saattaa edellyttää kykyä herkkään dokumentaariseen havainnointiin ja ajatteluun, omaperäiseen taiteelliseen näkemykseen ja tulkintaan tai suuren mittakaavan esim. historiallisen spektaakkelin taiteellisen ja tuotannollisen kokonaisuuden hallintaan.

Taiteen kandidaatin tutkinnon suorittaneella on oikeus ilman erillistä karsintaa jatkaa vastaavan koulutusohjelman maisteriopintoihin.

Arviointiperusteet opiskelijavalinnassa
• kiinnostus dialogiseen työskentelyyn
• halu oman näkemyksen kehittämiseen ja ilmaisuun
• kyky eläytyä henkilöihin ja tilanteisiin
• kyky sitoutua taiteelliseen prosessiin ja yhteisiin päämääriin

Ei aloituspaikkoja vuonna 2012.

Bookmark and Share

Hakeminen Taideteolliseen korkeakouluun 2012

Taiteen kandidaatin tutkintoon tähtääviin koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen yliopistohaun kautta 5.3.–3.4.2012.

Kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan 2.1.–15.2.2012.

Opiskelu taideteollisella alalla

Aalto-yliopistossa opiskelija pääsee mukaan rakentamaan suomalaisen muotoilun, median ja taiteen ainutlaatuista kenttää. Opinnot koostuvat luentojen, harjoitustöiden ja omatoimisen työskentelyn lisäksi ryhmissä tehdyistä projekteista ja produktioista.

Taideteollinen korkeakoulu

Laitokset:
elokuvataide ja lavastustaide, media, muotoilu, taide, Porin taiteen ja median -laitos

Perustettu:
1871

Opiskelijoita: 1 900

Henkilöstöä: 450

Tutkinnot:
taiteen kandidaatti, maisteri ja tohtori

Yksiköt:
Helsingin Arabianrannassa, Porissa ja Vaasassa