Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu

Taiteen kandidaatin tutkintoon johtavan, kolmivuotisen koulutusohjelman tavoitteena on tarjota perustiedot ja -taidot tila- ja kalustesuunnittelussa sekä innostaa ja tukea opiskelijan taiteellisen kokonaisnäkemyksen kehittymistä. Taiteen kandidaatin tutkinnon suorittanut voi jatkaa ja syventää opintojaan taiteen maisteriksi tila- tai kalustesuunnittelun maisteriohjelmassa.

Koulutusohjelmakuvaus
Koulutuksessa painotetaan taiteellista omintakeisuutta ja herkkyyttä sekä inhimillisten tarpeiden ja kestävän kehityksen periaatteiden tunnistamista. Suunnittelutyön edellytyksinä ovat näiden lisäksi suunnittelumenetelmien ja valmistus- ja materiaalitekniikoiden hallinta sekä rakennustekniikan perusteiden tunteminen. Valmiuksiin kuuluu ammattialan toimintaperiaatteiden ymmärtäminen suunnittelijan kannalta. Näitä ovat suunnitelmien esittäminen soveltuvilla graafisilla, kuvallisilla ja tietoteknisillä keinoilla sekä pienois-, hahmo- ja prototyyppimalleina. Valmiuksiin sisältyy myös kyky suunnitelmien kirjalliseen ja suulliseen esittämiseen.

Opintojen rakenne
Suunnittelun perusvalmiuksiin keskittyvien kahden ensimmäisen opintovuoden keskeisinä opetusalueina ovat tilan ja muodon hahmotus, materiaalitietous, suunnittelumenetelmät sekä taiteen, arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun historia. Kolmannen opintovuoden aikana keskitytään taiteellisen kokonaisnäkemyksen kehittämiseen sekä käytännön suunnitteluvalmiuksien lujittamiseen. Opiskelijat esittelevät kaikki harjoitustyönsä kunkin opintojakson päätteeksi pidettävissä kritiikkitilaisuuksissa. Kandidaattiopintojen päätteeksi tehdään portfoliomuotoinen opinnäytetyö.

Opetuskieli
Suomi

Arviointiperusteet opiskelijavalinnassa
Tilojen ja rakenteiden hahmottamiskyky, persoonallinen ja taiteellinen näkemys, motivaatio.

 

Opiskelijavalinnat 2012

 

Hakuaika kandidaattiohjelmiin päättyi 3.4.2012. Seuraava haku on keväällä 2013.  

Katso sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun ennakkotehtävät ja hakuohjeet.

Bookmark and Share

Hakeminen Taideteolliseen korkeakouluun 2012

Taiteen kandidaatin tutkintoon tähtääviin koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen yliopistohaun kautta 5.3.–3.4.2012.

Kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan 2.1.–15.2.2012.

Opiskelu taideteollisella alalla

Aalto-yliopistossa opiskelija pääsee mukaan rakentamaan suomalaisen muotoilun, median ja taiteen ainutlaatuista kenttää. Opinnot koostuvat luentojen, harjoitustöiden ja omatoimisen työskentelyn lisäksi ryhmissä tehdyistä projekteista ja produktioista.

Taideteollinen korkeakoulu

Laitokset:
elokuvataide ja lavastustaide, media, muotoilu, taide, Porin taiteen ja median -laitos

Perustettu:
1871

Opiskelijoita: 1 900

Henkilöstöä: 450

Tutkinnot:
taiteen kandidaatti, maisteri ja tohtori

Yksiköt:
Helsingin Arabianrannassa, Porissa ja Vaasassa