img_9268.jpg

Informaatioverkostot

Tekniikan lisäksi sisältöä

Koulutusohjelmassa tutustutaan aiheisiin, jotka perinteisessä insinööriosaamisessa voivat jäädä vieraiksi. Tavoitteena on oppia ymmärtämään tieto- ja viestintätekniikan vaikutuksia ja mahdollisuuksia sekä lisäksi oppia suunnittelemaan ja kaupallistamaan uusia tuotteita ja palveluja. Opiskelija varustetaan siis tuhdilla eväspaketilla tietoyhteiskunnan uusien palveluiden kehittämiseen. Ideana on, että samat ihmiset pystyvät luomaan paitsi tekniikkaa, myös sisältöä – esimerkiksi uusien www-palveluiden konsepteja.

Opintoja leimaa monipuolisuus ja runsas ryhmätyöskentely. Kursseilla karttuu tietoa ja taitoa ohjelmoinnista, IT-taidoista, digitaalisesta mediasta ja verkkosivujen tekemisestä sekä käytettävyydestä ja taloudesta. Insinööritieteiden lisäksi opiskellaan esimerkiksi viestintää, liiketaloutta, työpsykologiaa sekä yhteiskuntatieteitä. Erityisen suosittuja ovat studiokurssit, joilla hiotaan viestintätaitoja ja ratkotaan ongelmia tekemällä muun muassa bisnesanalyyseja oikeista yrityksistä.

Vastaus tietoyhteiskunnan kutsuun

Koulutusohjelmalle on selvä sosiaalinen tilaus: teknisen insinööriosaamisen rinnalle tarvitaan ihmisläheisempää koulutusta. Informaatioverkostojen opiskelu opettaa yhden toimialan tuntemuksen sijaan kokonaisvaltaista ajattelua, kun taas monissa muissa tutkinto-ohjelmissa tavoitteena on erikoistuminen johonkin tiettyyn tekniseen alaan. Oleellista on oppia ajattelemaan tekniikkaa ihmislähtöisesti.

Jos olet ulospäin suuntautunut, oppimis- ja omaksumiskykyinen ja osaat ilmaista ajatuksiasi, informaatioverkostojen koulutus on sinua varten. Ohjelman poikkitieteellisyys antaa pohjan monenlaisiin ammatteihin. Valmistuttuaan voi ryhtyä esimerkiksi tietoalan yrittäjäksi, käyttöliittymien suunnittelijaksi tai toimimaan sosiaalisten medioiden parissa. Muille kuin teknillisille aineille on tehty tilaa jättämällä fysiikka pois, mutta matematiikkaa opiskellaan yhtä paljon kuin muissakin teknisissä koulutusohjelmissa – ihmisläheisyyden lisäksi ei siis ole haittaa kohtuullisesta matikkapäästäkään.

Katso lisätietoja informaatioverkostojen opiskelijavalinnasta ja pääsykokeista täältä.

Bookmark and Share

Hakeminen teknillistieteelliselle alalle 2012

Kaksivuotisiin, diplomi-insinöörin, arkkitehdin ja maisema-arkkitehdin maisteriohjelmiin haetaan 2.1.–15.2.2012 sähköisen asiointijärjestelmän kautta.

Tekniikan kandidaatin tutkintoon tähtääviin koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisen yliopistohaun kautta 5.3.–3.4.2012.

Opiskelu teknillistieteellisellä alalla

Opinnot koostuvat luennoista, kursseista, lasku- ja laboratorioharjoituksista sekä monipuolisista harjoitustöistä. Lisäksi järjestetään monipuolisia ekskursioita ja kenttätyöjaksoja. Jatkuvasti kehittyvä opetus tarjoaa uusia poikkitieteellisiä ja kansainvälisiä ohjelmia, jotka vastaavat modernin tietoyhteiskunnan asettamiin ajankohtaisiin haasteisiin.

Tekniikan alan korkeakoulut

Korkeakoulut 2011:
Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu

Perustettu: 1849, yliopistoksi vuonna 1908

Opiskelijoita: 15 000

Henkilöstöä:  3 700

Tutkinnot:
tekniikan kandidaatti, diplomi-insinööri, arkkitehti, maisema-arkkitehti, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori ja filosofian tohtori

Yksiköt:
Espoon Otaniemessä ja Lahdessa